Ota yhteyttä

Putki­remontin suunnittelu

Putki­remontin suunnittelu­työt

Pystymme tarjoamaan putkiremonttien tarpeisiin kaiken tarpeellisen suunnittelutyön. Teemme laajojenkin putkitöiden suunnitelmat kokemuksen tuomalla ammattitaidolla, varmuudella ja tarkkuudella.

Tarvekartoitus määrittää remontin laajuuden

Putkiremontin suunnittelu lähtee aina tarvekartoituksesta, jonka jälkeen meillä on ymmärrys saneerauksen tarpeista. Ammattitaidon sekä kokemuksen mukana tulee tietoa ja osaamista eri aikakausilla käytetyistä järjestelmistä ja kykyä mukautua monenlaisiin tarpeisiin.  Kun pääsemme mukaan suunnitteluun jo aikaisessa vaiheessa, voimme suunnitella putkiremontin siten, että autamme myös muita projektin osapuolia onnistumaan paremmin.

Viemärit uusitaan tai sukitetaan

Hyväkuntoisia viemäreitä ei aina ole tarpeellista uusia vaan tällöin riittää pelkkien vesijohtojen uusiminen. Mikäli rakennuksen viemäreissä on jo ollut vuotoja, ehkä useampiakin, tarvitaan lähtökohtaisesti laajempi putkiremontti. Tällöin myös viemärit uusitaan tai mahdollisuuksien mukaan sukitetaan.

Isot ja pienet talotekniikan työt korjausrakentamiseen sekä uudishankkeisiin yhdestä osoitteesta. Palvelemme sinua kaikissa talotekniikan tarpeissasi.

Pyydä tarjous tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme