Ota yhteyttä

Putki­remontin urakointi

Putkiremontti sinulle mahdollisimman vaivattomasti

Putkiremontit ovat meille arkipäivää. Henkilöstömme on ollut toteuttamassa putkiremontteja tuhansiin asuntoihin, joka on kartuttanut kokemuksemme vahvalle pohjalle. Käytämme kaiken osaamisemme, asiantuntemuksemme sekä kykymme palvella, jotta voisimme tehdä putkiremontin kaltaisesta välttämättömästä pahasta sinulle mahdollisimman häiriöttömän kokemuksen.

Tee putkiremontti ajoissa

Jokainen rakennus on tietysti yksilöllinen, mutta yleisesti putkiremontti tulee ajankohtaiseksi, kun putket ovat 40-60 vuotta vanhoja. Päätös putkiremontista kannattaa tehdä jo ennen, kuin rikkoutuneet putket aiheuttavat kiinteistöön kalliita vaurioita. Samaan aikaan putkiremontin kanssa kannattaa tarkastella tarve myös kiinteistön muille isoille remonteille tai korjauksille, sillä yhdessä hoidetut remontit säästävät sinulta aikaa, vaivaa sekä rahaa.

Putkiremontti on ennen kaikkea yhteistyötä

Putkiremontti ei ole asukkaalle koskaan miellyttävä, mutta se on kiinteistön elinkaaren kannalta tärkeä toimenpide. Pyrimme kaikilla keinoin huomioimaan sinua remontin aikana, jotta siitä olisi sinulle mahdollisimman vähän vaivaa ja häiriötä. Teemme sovitut toimenpiteet annetussa aikataulussa ja sujuvalla viestinnällä pidämme sinut kartalla työn eri vaiheista.

Isot ja pienet talotekniikan työt korjausrakentamiseen sekä uudishankkeisiin yhdestä osoitteesta. Palvelemme sinua kaikissa talotekniikan tarpeissasi.

Pyydä tarjous tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme