Uutinen

Marko Mäkelän myötä rutkasti kokemusta Respect Talotecin joukkueeseen

14.12.2020

Respect Talotecin joukkue sai uuden vahvistuksen, kun Marko Mäkelä aloitti joulukuun puolivälissä yrityksessä osakkaana ja työnjohtajana.

Mäkelän ura monipuolisten putkitöiden parissa on jo yli kolmen vuosikymmenen mittainen. Valtaosan työurastaan hän on tehnyt Putkiset Oy:n riveissä.

Mäkelä valmistui putkiasentajaksi ammattikoulusta vuonna 1984 ja on työskennellyt Putkiset Oy:n palveluksessa vuodesta 1989 lähtien. Siellä hän myös opiskeli työn ohessa työteknikoksi. Vuoden 2003 alusta lähtien hän toimi Putkiset Oy:lla remonttipuolen työnjohtajana ja huoltopäällikkönä.

Kaukolämpöosaamista ja KVV-vastaavan pätevyyttä

Mäkelä tuo Respect Talotecille erityisosaamista kaukolämpöön liittyviin töihin, sillä hänellä on runsaasti kokemusta ja osaamista mm. kaukojäähdytyskeskusten ja lämmönjakokeskusten vaihtamisista. Lisäksi hänellä on Helenin omatarkastuslupa, joka antaa hänelle oikeuden tehdä kaukolämpöön liittyviä tarkastuksia ja esimerkiksi painekokeita. Mäkelä on toiminut myös KVV-vastaavana isoissakin kohteissa. Hänen referenssilistaansa mahtuu mukaan kerrostaloja, rivitaloja, hotelleja ja esimerkiksi Tilkan sairaalan peruskorjaushanke.

Kokemus ja uudenlainen ajattelu yhdistyvät Talotecilla

Mäkelä näkee Respect Talotecin olevan hieno mahdollisuus yhdistää hänen pitkä työkokemuksensa uudenlaiseen tapaan nähdä ja ajatella hyvin perinteistä ja hieman konservatiivistakin alaa.

”Sitä on tullut 35 vuoden työuran aikana oltua monessa mukana. Täytyy kuitenkin muistaa, että laitteet kehittyvät jatkuvasti ja asiakkaat osaavat vaatia koko ajan enemmän. Kehitys ei näin saakaan missään vaiheessa pysähtyä, ja asioita on syytä oppia haastamaan uudella tavalla.”

Mäkelä näkee Respect Talotecin itselleen mahdollisuutena aloittaa urallaan uuden luvun kirjoittaminen pitkän Putkiset Oy:lla vietetyn jakson jälkeen. Ennen kaikkea hän uskoo uusien kuvioiden ropisevan suorana hyötynä asiakkaan koriin.

”Kaikki hyvä heijastuu asiakkaaseen. Parempaa palvelua ja kustannustehokkaampia ratkaisuja.”